Jatketaanpa edellisestä kirjoituksesta. Lyhyt kertaus: Celtic puolusti bussilla Barcelonan nurin Mestarien liigan ottelussa. Esteettisyys nolla, tehokkuus sata. Celticiä aiemmin samaan ovat pystyneet Chelsea ja Inter. Viime kerralla aiheena oli tuloksen ja viihdyttävyyden välinen dilemma. Puhutaan tällä kertaa Barcelonan pelitavasta, joka on toisaalta maagisen ylivoimainen, mutta toisaalta äärimmäisen yksipuolinen.
Barcelonan pelaamisen identiteetti on yksi maailman vahvimmista. Se ei ole sitä toki aina ollut, mutta 80-90-lukujen vaihteesta kuitenkin. 4-3-3-muodostelma ja lyhytsyöttöpeli on Johan Cruijiffin perintöä. Cruijiff nosti pelaavaan kokoonpanoon muuan Pep Guardiolan, joka jalosti hollantilaisvelhon ajatuksista modernin version totaalisesta jalkapallosta. Guardiolaa pidetään täysin oikeutetusti yhtenä maailman edistyksellisimmistä valmentajista. Mitä Cruijiff ja Guardiola ovat sitten tuoneet Barcan peliin?
Lähestulkoon pelkkää hyvää. Tartutaan yhteen teemaan, pallonhallintaan. Barcelona perustaa pelinsä äärimmäisyyksiin vietyyn pallonhallintaan. Kaikki perustuu palloon. Sekä hyökkääminen että puolustaminen. Petteri Sihvosen terminologiaa käyttääkseni, Barcelonalle peliväline on vallanväline. Kataloniassa ajatellaan, sinänsä täysin loogisesti, että vastustaja ei voi tehdä maalia, jos heillä ei ole palloa.
Barcelonaa ihaillaan fantastisten syöttökombinaatioiden takia. Mutta kuinka suuri osa syötöistä loppujen lopuksi annetaan ylöspäin? Barcelona hämää jalkapalloon tottumatonta silmää syöttöpelillään. Loppujen lopuksi Barca ei olekaan se ultrahyökkäävä joukkue, jona kovin moni sitä tuntuu pitävän. Pallonhallinta on Barcelonalle riskien hallintaa. Palloa syötellään pelaajalta toiselle, jottei vastustaja pääsisi hyökkäämään. Kiteytettynä: Kun Barcelona pitää palloa, se puolustaa, puolustaa, hyökkää, puolustaa, puolustaa. Aika ajoin pallo pelataan syvään, jos vastustajan puolustuspeli sen mahdollistaa. Mutta jos edessä on umpikuja, pallo palautetaan takaisin alemmas ja karuselli jatkaa pyörimistään.
Otetaan konkreettinen esimerkki. Xavia pidetään kenties maailman parhaana keskikenttäpelaajana. Monen mielestä Xavin parhaita ominaisuuksia ovat pelisilmä ja syöttötaito, erityisesti ratkaisevissa syötöissä, joista maaleja tehdään. Väärin. Xavi lukee kyllä erinomaisesti peliä ja kyllä, hän osaa syöttää. Mutta. Xavi on ensisijaisesti Barcelonan karusellin pyörittäjä, sirkuksen tirehtööri. Xavi ohjaa Barcelonan syöttörallia. Hän etsii jatkuvasti mahdollisia murtopaikkoja, mutta samaan aikaan hän pitää pallon liikkeellä. Usein yhdellä tai kahdella kosketuksella. Xavia on kritisoitu viime aikoina siitä, ettei hän ole antanut tarpeeksi vastustajan puolustusta repiviä syöttöjä. Itsekin olen sortunut samaan. Että Xavi on hiipumassa. Että hän ei ole enää entisensä. Mutta eihän se edes ole Xavin pelaamisen ydintä. Xavin tehtävä on pitää rattaat pyörimässä. Kataloniassa se ymmärretään. Siksi häntä kutsutaan maquinaksi, koneeksi.
Nyt on tullut selväksi, että Barcelona käyttää pallonhallintaa hyökkäämisen lisäksi puolustamiseen. Onko ideologia pelillisesti tehokas?
Barcelona voitti Guardiolan johdolla käytännössä kaiken. Niin seura- kuin maajoukkuetasolla. (Espanjan peli on vuoden 2008 EM-kisoista perustunut Barcelonan peliin ja pelaajiin). Voidaan siis sanoa, että Barcelonan pelitapa on voittava pelitapa. Täydellinen se ei kuitenkaan ole. Lähestulkoon jokainen vastustaja kaatuu Barcan syöttömyllyyn. Harva huippuunsa viritetty ammattilaisjoukkue pystyy juoksemaan pallon perässä ja keskittymään 90 minuuttia. Niitäkin joukkueita on.
Espanjan pääsarjassa Real Madrid on ainoa joukkue, joka kykenee antamaan Barcelonalle tasaväkisen vastuksen. Viime keväänä pelattu El Clásico oli peräti valkoisen joukkueen näytös, jossa Barcelonalle oli tarjolla vain statistin rooli. Suurempia ongelmia on kuitenkin aiheuttanut Mestarien liiga. Vuonna 2010 Inter pysäytti Barcelonan välierissä. Viime keväänä Chelsea teki saman tempun samassa vaiheessa. Viikko sitten Celtic pysäytti koko katolisen Skotlannin voittamalla Barcan 2-1. Yhdistävä tekijä: bussi.
Barcelonan ideologiassa ei ole sijaa nopeille hyökkäyksille. Kun pallo riistetään menetyksen jälkeen, suuntana ei ole vastustajan maali. Ensin rauhoitetaan peli, minkä jälkeen aletaan miettiä hyökkäämistä.
Barcelonan ideologiaan ei myöskään kuulu pallon turha menettäminen. Tästä syystä katsojista tuntuu ajoittain siltä, että Barcelona yrittää kuljettaa pallon maaliin. On totta, ettei joukkueesta löydy Lionel Messin ja David Villan ohella kaukolaukausuhkaa. Mutta se on seuraus, ei syy. Barcelonan pelaajat eivät ole hyviä laukojia, koska 20-30 metristä vetäminen johtaa Barcelonan näkökulmasta liian harvoin maaliin. Se on pikemminkin varma tapa menettää pallo. Siksi harjoituksissa prioriteetti on syöttämisessä, ei laukomisessa.
Kolmanneksi, Barcelonan ideologia vierastaa vanhanaikaista, pääpelivoimaista keskushyökkääjää. Barcassa jokaisen pelaajan on osattava syöttää. Siksi maalivahti on Victor Valdésin kaltainen jalalla pelaava maalivahti, eikä Joe Hartin tapainen torjuja. Jokaisen on myös pystyttävä liikkumaan laajalla säteellä suhteessa muihin pelaajiin, sekä oltava hyvä prässääjä. Suurikokoinen keskushyökkääjä ei tähän pystyisi. Guardiola teki kokeilun hankkiessaan Zlatanin. Herrojen sukset menivät niin pahasti ristiin, että Zlatanin keikka jäi kauden pituiseksi. Kukaan ei tiedä, olisiko seuraava kausi mennyt paremmin. Uusia kokeiluja sillä tontilla ei ole tehty.
Yhteenveto: Vastustaja on pallonmenetyksen jälkeen epäorganisoidussa tilassa puolustamisen suhteen. Barcelona ei käytä tilaisuutta hyväkseen, vaan aloittaa sivulle ja alaspäin suuntautuvan syöttörallin. Vastustaja ehtii ajaa bussin maalinsa eteen. Barcelonan pelaajista kukaan ei lauo, eikä keskityksiä voi toimittaa maalille, koska pisin hyökkäyspään pelaaja on noin 150-senttinen. Tulos: Barcelona häviää.
Onko Barcelonan pelaamisessa mitään järkeä? Olisi helppo sanoa ei. Mutta miten muuttaa joukkuetta, jonka pelaajat ovat tottuneet tietynlaiseen pelaamisen ideologiaan lapsesta lähtien, yksittäisessä ottelussa erilaiseksi?
Barcelona on ehdottomasti yksipuolisuutensa ja äärimmäisyytensä vanki. Se on sitä vain niin harvoin, ettei muutokselle ole nähty tarvetta. Kun joukkue voittaa lähes kaikki ottelunsa, vieläpä enemmistön ihailemalla pelityylillä, on vaikeaa myydä joukkueen sisällä ajatusta, että pelitapaa pitäisi muuttaa.
Jos kuitenkin leikitellään ajatuksella monipuolisemmasta Barcasta.
Pallonriiston jälkeinen nopea hyökkääminen olisi opetettavissa Barcelonan kaltaiselle joukkueelle. Jos ei omasta talosta löydy osaamista, puhelin käteen ja Jose Mourinhon tai Jürgen Kloppin numeroa näppäilemään. Laukominen ja sen hyväksyttävyys olisi niin ikään opeteltavissa. Ja se keskushyökkääjäongelma? Syöttöpeliin ja monipuoliseen liikkumiseen pystyvä, pääpelivoimainen sentteri: Falcao.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti