lauantai 25. elokuuta 2012

Matka Manchesterin pyhimpään paikkaan - osa 1

Onko Manchesterissa mitään? Eipä juuri. Siis jos asiaa kysytään henkilöltä, joka ei pidä jalkapallosta. Jalkapalloromantikon kannalta Manchesterissa on paljonkin, suurimpina United ja City. Keskitytään tällä kertaa perinteisempään, myyttisempään, legendaarisempaan ja mahtavampaan Unitediin.

ManU:n historiaan kuuluu muutama muita suurempi mies. Denis Law, Bobby Charlton ja George Best ovat tietyllä tapaa seuran kolme muskettisoturia. Puhutaan 60-luvun lopusta, ajoista, joita muistellaan yhä, vaikka uusia kultaisia sukupolvia ja mestaruuksia on tullut kasapäin. Mistä Unitedin tarinassa on kyse?

Vuoden 1968 Euroopan Cupin voittoisa finaali ei riitä selitykseksi. Se oli syy, ei seuraus. Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 1945. Vuoteen, jolloin seuran manageriksi palkattiin Matt Busby, nykyinen Sir Matt Busby. Busby oli uuden koulukunnan edustaja. Hän halusi päättää, ketä seuraan hankitaan, kuka saa peliaikaa ja mitä treeneissä tapahtuu. Ennen kaikkea Busby ymmärsi, että seuran omat kasvatit ovat muualta hankittuihin verrattuna paljon vastaanottavaisempia ja valmiimpia pelaamaan halutun pelitavan mukaan. Vuonna 1952 Busbyn työ tuotti ensimmäistä kertaa tuloksellista hedelmää, kun ManU voitti Englannin pääsarjan ensimmäistä kertaa 41 vuoteen. Vuoden 1956 mestaruusjoukkueen keski-ikä oli 22, mikä johti legendaariseen Busby Babes -lempinimeen.

Busbyn tuoma menestys olisi riittänyt suureen kunniaan, mutta myyttisen joukkueesta ja seurasta kokonaisuudessaan teki yksi tapahtuma, joka pysäytti jalkapalloilevan maailman. 6.2.1958. Paluumatkalla Münchenistä Manchesteriin joukkuetta kuljettanut lentokone ei onnistunut nousussaan. Kuolleita 23, joista kahdeksan pelaajia. Moni loukkaantui pahasti. Busby ja Charlton selvisivät, mikä saattoi hyvinkin pelastaa seuran.

Harva uskoi noihin aikoihin, että ManU nousisi jaloilleen. 60-luku tuli, seuraan hankittiin Law ja nuori Best nostettiin edustusjoukkueeseen. Pikkuhiljaa Busbyn uusi sukupolvi oli valmis voittamaan. 1963 FA Cup nousi ilmaan voiton merkiksi. 1967 liigamestaruus seurasi perästä. Ja nyt päästään tarinan alkuun. Vuoden 1968 Euroopan Cupin finaaliin, jonne United oli taistellut tiensä. Kymmenessä vuodessa pohjalta huipulle. Paluuta ei ollut, ManU:sta oli tullut Englanninn mahtavin seura. Yksikään englantilainen seura ei ollut aiemmin nostanut Euroopan Cupin pokaalia ilmaan.

Ei siis mikään ihme, että Old Traffordin ympäristö ja stadionin sisällä oleva museo on vuorattu kuvilla, patsailla ja muistoilla, jotka käsittelevät Busbya, Lawta, Charltonia ja Bestiä. Sir Alex Ferguson on kenties maailman kaikkien aikojen menestynein manageri, Ryan Giggs, Paul Scholes ja Eric Cantona voivat olla jumaloituja pelaajia. Mutta aina on muistettava juuret. Mistä joukkue tulee ja kenelle kunnia kuuluu. Unitedin tapauksessa maaginen nelikko teki sen pohjatyön, jonka hedelmiä nykyinen joukkue korjaa.

Jaakko Perttilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti