Uusi kausi, uudet kujeet

Järjestyksessään 21. Valioliigakausi pyörähtää tulevana viikonloppuna käyntiin. Markkinamiesten kannalta tilanne ei voisi olla kutkuttavampi. Manchester City voitti viime kaudella mestaruuden tavalla, joka ei todennäköisesti tule toistumaan moneen vuoteen, jopa vuosikymmeneen. Neljän suuren sarja on pikkuhiljaa muuttunut kuuden suuren sarjaksi, joista jokainen (City, United, Chelsea, Arsenal, Liverpool, Tottenham) voi hyvän kauden sattuessa voittaa koko roskan.

Samaan aikaan Valioliigaan siirtyy maailman suurimpia nykyhetken tai lähitulevaisuuden tähtiä, kuten Eden Hazard, Shinji Kagawa, Oscar ja Olivier Giroud. Toki maailman neljä parasta pelaa edelleen Pyreneiden eteläpuolella, mutta silti.

Tähtiloiston ja tuhkimotarinoiden taustalla kytee suuri muutos. Jääräpäinen englantilainen pelityyli on vähitellen jäämässä taustalle. Eurooppalainen, jos ei totaalinen, niin ainakin pallonhallintaan ja tekniikkaan perustuva, jalkapallo on nousemassa saarivaltakunnan johtavaksi pelitavaksi. Muutosvastarintaa on aina, eikä pioneerien kohtalo yleensä ole ruusuinen. Vai mitä sanotte André Villas-Boasin avauskaudesta Chelseassa? Pieniä askelia otetaan kuitenkin jatkuvasti.

Alkavalla kaudella pallonhallintaan perustavat pelinsä Arsenal, Tottenham, Liverpool, Swansea ja Wigan. Toki joukkueita on muitakin, kuten Manchesterin City ja United, mutta edellä mainittu viisikko edustaa pallonhallintapeliä sen puhtaimmassa muodossa.

Miksi palloa kannattaa hallita ja miksi tekninen jalkapallo syrjäyttää fyysisen?

Totaalisen jalkapallon kantaisät lähtien aina Jack Reynoldsista, Rinus Michelsistä, Viktor Maslovista ja Valeri Lobanovskyista ymmärsivät jo vuosikymmeniä sitten, ettei palloa kannata antaa ilmaiseksi vastustajalle. Kun vahva keskikenttä pitää palloa, joukkue sekä hyökkää että puolustaa samaan aikaan. Lisäksi korkealta prässääminen tuottaa onnistuessaan maalipaikkoja moninkertaisesti verrattuna passiiviseen karvauspeliin.

Ulkopuoliset vaikutteet niin managerien (Arsene Wenger yksi suurimmista) kuin pelaajien muodossa ovat saaneet tämän ideologisen muutoksen aikaan Valioliigassa. Katsokaapa Valioliigan parhaita pelaajia. Wayne Rooney on englantilainen ja voimakas, mutta myös lyhyt ja tekninen. Robin van Persie on saanut oppinsa Hollannissa, David Silva Espanjassa, Eden Hazard Ranskassa, Sergio Agüero Argentiinassa ja niin edelleen. Vastaavasti edellä mainitun viisikon managereista Wenger on ranskalainen, Villas-Boas portugalilainen, Michael Laudrup tanskalainen ja Roberto Martínez espanjalainen. Vain Brendan Rodgers on britti, tosin hänkin pohjoisirlantilainen.

Uusien vaikutteiden myötä englantilainen jalkapallo tulee muuttumaan. Hitaasti, mutta kuitenkin. Perinteisen brittipallon nimeen vannovat puritaanit eivät hypi ilmaan, muut kylläkin. Yksi suurimmista voittajista on Englannin maajoukkue. Roy Hodgsonin aikakaudella mitään muutosta ei tulla näkemään, eikä varmaan parin seuraavankaan managerin vahtivuoroilla. Mutta väistämättä muutos kohtaa aikanaan myös Englannin maajoukkueen.

Englantilaisseuroilla on vielä matkaa totaalisen jalkapallon moderneimpaan ruumillistumaan, Pep Guardiolan luomaan FC Barcelonaan. Matka on pitkä, mutta vuoden takaiseen verrattuna Valioliigassa on otettu suuri harppaus eteenpäin. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, olisiko tuleva kausi se suuri läpimurron kausi pallonhallintapelille. Vai pitääkö vielä ottaa yksi askel taaksepäin, ennen kahta askelta eteen?

Jaakko Perttilä