Brasilian MM-kisojen karsinnat alkavat Euroopan osalta huomenna perjantaina. Suomi kohtaa Töölön museossa Ranskan.
Ottelua leimaa kaksi merkittävää asiaa. Ensinnäkin, Suomen pakka on Mixu Paatelaisen alaisuudessa nuorentunut huomattavasti. Pikkuhiljaa avauskokoonpano alkaa olla muotissaan. Muutama suuri kysymysmerkki on yhä jäljellä. Toiseksi, Ranska kohdataan parhaaseen mahdolliseen aikaan. Valmentaja on vaihtunut ja joukkue on totaalisen anarkian vallassa.
Puolustuspäässä paljon kysymysmerkkejä
Paatelaisen suosima joulukuusitaktiikka on herättänyt paljon keskustelua. Joulukuusi tarkoittaa pääpiirteittäin 4-3-2-1 -muodostelmaa, jossa ei varsinaisia laitapelaajia ole. Pelitapa kasaa paineita laitapakkien niskaan. Jukka Raitala vasemmalla ja Kari Arkivuo oikealla. Ei vakuuta. Etenkään Arkivuo.
Ei käsitellä laitapakkiongelmaa nyt, sillä Jere Uronen on sivussa polvivamman takia. Otetaan käsittelyyn myöhemmin.
Toinen ongelma on Joona Toivion tapaus. Toppari on viime aikoina tehnyt liikaa kardinaalivirheitä, jotka ovat johtaneet takaiskumaaleihin. Pikkuhiljaa on katsottava muita vaihtoehtoja kapteeni Niklas Moisanderin rinnalle. Peliä avaava ja puolustavaksi pelaajaksi liian kiltti Moisander kaipaa vierelleen jokseenkin ilkeää ja hyvää pääpelaajaa. Juhani Ojala voisi olla kokeilemisen arvoinen kaveri. 23-vuotias toppari on 191-senttisenä hyvä pääpelaaja sekä kohtuullinen jalalla. Vaikka nopeuden kanssa voi tulla ongelmia, olisi Ojala joka tapauksessa Toiviota parempi.
Kolmas ongelma löytyy maalinsuulta. Jussi Jääskeläisen lopettamisen jälkeen Suomella ei ole ollut luotettavaa maalivahtia. Otto Fredrikson, Lukas Hradecky ja Niki Mäenpää ovat kaikki saaneet mahdollisuutensa. Hyvin kuvaavaa on, että kukaan heistä ei ole onnistunut vakuuttamaan valmennusjohtoa. Näillä näkymin Mäenpäästä ollaan muovaamassa ykkösvahtia. Saa nähdä, pystyykö VVV Venlon mies pitämään Suomea huomenna pystyssä.
Kuka tukkii laidat?
Keskikentän ja hyökkäyksen puolustuspelaamisessa on omat ongelmansa. Alexander Ring ja Perparim Hetemaj tekevät hyvin töitä puolustussuuntaan. Roman Eremenko puolestaan johtaa hyökkäystä keskikentältä käsin. Alexei Eremenko jr. ja Kasper Hämäläinen tekevät peliä joulukuusen toiseksi ylimmällä oksalla. Näiden viiden pelaajan suhteen suurin kysymysmerkki liittyy laitapelaamiseen. Jokainen on koulutukseltaan keskustan pelaaja. Suomelta puuttuvat laiturit täysin, sekä keskikentältä että hyökkäyksestä, vaikka Didier Deschamps toisin sanookin. Tällä taktiikalla keskusta saadaan toivon mukaan tukkoon, mutta laidoille jää aivan liian paljon tilaa. Muistetaan nyt vielä, että Ranskan suurin ase on Franck Ribéry, joka tulee jatkuvalla syötöllä vasemmalta. Siis laidan kautta, ei keskeltä.
Hyökkääjän saatava apuja
Suomen hyökkäyspeli tulee perustumaan vastahyökkäyksiin, oli piikissä sitten Njazi Kuqi tai Teemu Pukki. Kuqille palloa voi laittaa päähän tai rinnan korkeudelle, seisoville jaloille. Kuqi on melko perinteinen target-hyökkääjä, joka pelaa usein selkä vastustajan maalia kohti. Pukin puolestaan on saatava pallo liikkeeseen, muuten Schalke-hyökkääjä menee täysin hukkaan.
Suomen hyökkäyspelin kannalta on äärimmäisen tärkeää, että yksinäinen hyökkääjä saa nopeasti apuja alempaa. Tässä keskikentän ja laitapuolustajien rooli korostuu. Toisaalta laitapakkien nousut jättävät heikon laitamiehityksen entistä haavoittuvaisemmaksi.
Ranska elää anarkiassa
Mennäänpä lopuksi vielä Ranskan pariin. Kuten mainitsin alussa, Ranska-ottelu on kalenterissa parhaaseen mahdolliseen aikaan. Ranskan jalkapallo on tällä hetkellä suuri vitsi. Laurent Blancin piti palauttaa kuri ja järjestys joukkueeseen, toisin kävi. Samir Nasri on pelikiellossa. Hatem Ben Arfa ja Yann M'Vila jätettiin kesäisten törttöilyjen takia niin ikään joukkueen ulkopuolelle.
Deschamps on ehtinyt lyhyen uransa aikana laittaa maajoukkueen kokoonpanon täysin uusiksi. Toppareina saattavat hyvinkin aloittaa suurelle yleisölle tuntemattomat nimet Mapou Yanga-Mbiwa ja Mamadou Sakho. Ainoat kohtuullisen varmat aloittajat ovat maalivahti Hugo Lloris, laitapuolustajat Patrice Evra ja Mathieu Debuchy sekä Ribéry. Deschamps kokeili Uruguayta vastaan pelatussa harjoitusottelussa Olivier Giroudin ja Karim Benzeman yhteistyötä. Tuloksena nolla (0) tehtyä maalia. Saapa nähdä, lähteekö Ranska huomenna yhdellä vai kahdella kärjellä liikkeelle.
Ranskalla on siis pakka sekaisin. Nyt on harvinaisen hyvä paikka iskeä. Ongelmistaan huolimatta vierailija on selkeä ennakkosuosikki ylivertaisen materiaalinsa myötä. Jos Suomi pystyy tukkimaan keskustan lisäksi laidat ja jos vastahyökkäyksiin saadaan mukaan kolmesta viiteen miestä, Suomella on mahdollisuus jopa voittaa ottelu. Todennäköisesti yhteenkään suureen virheeseen ei ole varaa. Lisäksi hyökkäyspäässä käytännössä kaiken pitää mennä nappiin. Vaikka mahdollisuus on pieni, sellainen silti on.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti