Brasilia avasi omalta osaltaan Lontoon olympialaiset eilen illalla. Tuloksena 3-2 -voitto Egyptistä. Puoli tuntia pelattu, tilanne 3-0. Koko ensimmäisen puoliajan Brasilia oli totaalisen suvereeni.
Ja mitäs sitten kävikään? Toisella puoliskolla Egypti osui kahdesti ja ahdisti Brasilian nurkkaan. Ensimmäisellä puoliajalla hankittu kolmen maalin johto riitti tällä kertaa.
Ottelu oli jalkapalloromantikon näkökulmasta kerrassaan fantastinen. Brasilia on uuden kultaisen sukupolvensa myötä palannut juurilleen. Hyökkäys on satumaisen näyttävää, kentällä nähdään temppuja, joita on harjoiteltu pölyisillä kaduilla ja rannoilla. Vastapainona puolustaminen on naiivia, suorastaan katastrofaalista.
Vuosituhannen vaihteen aikaan Brasilia omaksui eurooppalaisen pelityylin. Pelaaminen lähti hyvästä puolustamisesta, hyökkäämistä suitsittiin. Viime aikojen parhaat brasilialaiset pelaajat ovat olleet kliinisiä, usein nimenomaan puolustuspelin osaajia. Esimerkkinä mainittakoon Thiago Silva. Toki joukkoon on aina mahtunut Ronaldinhon kaltaisia taiteilijoita.Ymmärtänette kuitenkin pointin.
Nyt ovat asiat toisin. Brasilialla on käsissään sellainen hyökkäyskalusto, jota ei pidä suitsia. Neymar (20 v.), Oscar (20), Ganso (22), Lucas Moura (19), Leandro Damião (23) ja Alexandre Pato (22). Lisätään päälle parhaassa iässään (26) oleva Hulk. Vielä kun laitapakkeina pelaavat Rafaelin ja Marcelon kaltaiset kaverit, joiden avut ovat hyökkäyssuuntaan pelaamisessa, alkaa hyökkäys kokonaisuudessaan olla melkoinen. (Rafaelin paikalla miesten maajoukkueessa pelaa Dani Alves, joka edellä mainittujen tavoin osaa hyökätä, ei puolustaa.)
Samaan aikaan kun hyökkäys on palautettu huipulle, puolustus on alkanut vuotaa seulan tavoin. Ottelussa Egyptiä vastaan aiemmin mainitut Rafael ja Marcelo sekoilivat vuorotellen omassa päässä. Näytti siltä, kuin Marcelo olisi unohtanut yhtäkkiä kaikki Jose Mourinhon opit. Kentällä nähtiin se entinen Marcelo (ei voida laskea miehelle kehuksi).
Kaikesta huolimatta juuri tällaista Brasiliaa on ilo katsoa. 74 minuutin kohdalla Damião ei nähnyt haastotilanteessa muuta vaihtoehtoa, kuin nostaa pallo oman päänsä yli. Kuka muistaa milloin viimeksi brasilialainen on veivannut palloa maaottelussa päänsä yli niin kutsutulla sateenkaarikikalla? Pitänee palata Denilsonin pelivuosiin asti.
Brasilian pelistä huokuu pitkästä aikaa vilpitön ilo. Jokainen uskaltaa yrittää kentällä sellaisia asioita, jotka ovat ominaisia eteläamerikkalaisille, erityisesti brasilialaisille. Samba on palannut Brasilian peliin.
Te, jotka luulette, että olympiajalkapallo on tylsää: Katsokaa edes yksi Brasilian ottelu. Mielipiteenne muuttuu varmasti. Eikä tämä joukkue ole vielä edes parhaimmillaan. Rion kisat kahden vuoden kuluttua tulevat mukavaan saumaan...
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti