Englannin maajoukkue ehti pelata ennen Ruotsi-kamppailua
Hodgsonin alaisuudessa kolme ottelua – Norjaa, Belgiaa
ja Ranskaa vastaan. Tehtyjä maaleja kolme, päästettyjä yksi. Siis tuttua ja turvallista Hodaria. Ranska-ottelussa
Hodgson vei taktiikkansa jopa niin pitkälle, että pallon alla jatkuvasti
maanneet kahdeksan tai yhdeksän pelaajaa vetäytyi niin lähelle omaa maalia,
että Ranska pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta.
Ruotsia vastaan kukaan ei odottanut minkään muuttuvan
taktisesti.
Toisin kävi. Englanti nosti pakkansa selvästi ylemmäs. Steven
Gerrardille annettiin aiempaa selvästi enemmän vapauksia hyökkäyssuuntaan.
Keskikenttäpelaajista vain Scott Parker jäi reilummin alas suojaamaan
puolustusta.
Mitä hyötyä Hodgsonin hyökkäävämmästä pelitavasta oli?
Laiturit Ashley Young, James Milner ja toisella puoliajalla
sisään vaihdettu Theo Walcott aiheuttivat jatkuvasti ongelmia Ruotsin
puolustukselle, koska he pääsivät aloittamaan juoksunsa tarpeeksi syvällä
Ruotsin alueella. Niin ikään piilokärki Danny Welbeck ja piikissä pelannut Andy
Carroll olivat jo valmiiksi ylhäällä, kun Englanti sai pallon.
Riiston jälkeen Englannin pelaajista neljä, viisi tai jopa
kuusi oli jo matkalla kohti Ruotsin maalia. Siinä on suuri ero verrattuna
Ranska-otteluun. Ranskaa vastaan pallonriiston tapahtuessa yksi tai korkeintaan
kaksi pelaajaa oli valmiiksi ylhäällä, ja Ranskaa vastaan ”ylhäällä” oli kentän
puoliväli.
Jokainen ymmärtää, että mitä lähempänä vastustajan maalia
saadaan pallo riistettyä, sitä helpompaa on tehdä maali.
Ruotsia vastaan Hodgsonin taktiikka onnistui sikälikin, että
länsinaapurimme keskuspuolustuksen heikkous pääpalloissa oli tiedossa ennen
ottelua. Avaukseen valittu Carroll täytti tehtävänsä täydellisesti, vaikkei hän
kokonaisvaltaisesti hyvää peliä pelannutkaan. Englannin laitureista erityisesti
Walcott ja Young toivat monipuolisen uhan Ruotsin puolustukselle. Molemmat
voivat sekä haastaa ja laukoa, tai keskittää maalille. Monipuolisuus aiheutti
sen, että Ruotsin puolustajien väliset etäisyydet venytettiin äärimmilleen,
jolloin Carrollille jäi mukavasti tilaa tapella toppareiden kanssa.
Hodgsonin taktiikka onnistui myös siinä mielessä, että pallot
menetettiin Englannille suosiollisilla alueilla. Tarpeeksi ylhäällä, tarpeeksi
laidassa. Näin ollen keskikenttä ehti suojaamaan kohtuullisen haavoittuvaa
puolustusta. Muistetaan nyt, että Terry-Lescott –kaksikko ei ole parhaimmillaan
juoksukilpailuissa, ja että Hodgsonin päätös nostaa pakkaa jättää
automaattisesti tilaa puolustuksen selustaan. Jostain syystä Ruotsi ei
yrittänyt montaa kertaa pelata juoksupalloja Terryn ja Lescottin taakse.
Mitä Hodgson keksii Ukrainaa vastaan?
Hodgsonin on ehdottomasti otettava Ruotsi-ottelun taktiikka
lähtökohdaksi. Andriy Shevtshenko on toki erinomainen viimeistelijä edelleen,
mutta hän ei ole kovinkaan nopea, mikä mahdollistaa Englannin puolustuslinjan
nostamisen. Selvästi hankalampi pideltävä on oikean puolen nopea laituri Andriy Yarmolenko, jonka kanssa on oltava tarkkana.
Vastaavasti korkealta prässääminen voi avata Englannille riistopaikkoja
lähellä rangaistusaluetta. Ukrainan puolustajat eivät ole pallollisina paineen
alla maailman kärkitasoa.
Lisäksi Wayne Rooney palaa pelikieltonsa jälkeen kokoonpanoon, mikä monipuolistaa joukkueen hyökkäyspelaamista entisestään. Rooneyn voi esimerkiksi asettaa kymppipaikalle, jolloin nopean Welbeckin voi nostaa piikkiin.
Onko Ruotsi-ottelulla yksittäistä tulosta suurempi merkitys?
Hodgson teki Ruotsia vastaan jotain ainutlaatuista. Hän osasi
uudistua tärkeällä hetkellä. Suomen EM-karsinnat neljä vuotta sitten kaatuivat
monen mielestä siihen, että Azerbaidzania vastaan lähdettiin vain puolustamaan.
Hodgson ei tehnyt samaa virhettä Englannin kanssa.
Ehdin jo tuomita Hodarin yhden tempun poniksi. Tarkemmin ottaen
mieheksi, joka voi kyllä puolustamalla kiusata suurempiaan, jopa voittaa
yksittäisen pystin. En uskonut Hodgsonin pystyvän muokkaamaan taktiikkaansa
vastustajakohtaisesti. Pystyipä kuitenkin.
Vaikka vastassa oli vain Ruotsi, voi Englanti Hodgsonin luotsaamana
mennä yllättävänkin pitkälle.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti