A- ja B-lohkojen jatkoonmenijöiden toinen kamppailu käydään Saksan ja Kreikan välillä.
Saksa voitti lohkonsa puhtaasti. Se ei menettänyt Hollannin, Portugalin ja Tanskan tasoisille joukkueille pistettäkään. Portugali kaatui 1-0, Hollanti ja Tanska 2-1. Merkittävää ei ole se, että Saksa voitti ottelunsa vain maalin erolla. Merkittävää on se, että Saksa voitti kaikki.
Kreikka selviytyi A-lohkosta jatkoon neljällä pisteellä. Puolan kanssa Kreikka tasasi pisteet lukemin 1-1. Tshekkiä vastaan tuli 1-0 -tappio. Viimeisellä kierroksella Kreikka voitti puolustustaistelun myötä Venäjän, ja eteni jatkoon.
Onko Kreikalla saumaa? Ei juuri.
Kreikka perustaa pelinsä puolustamiseen. Joukkue ei käytännössä yritä hyökätä. Erikoistilanteet ja yksittäiset, harvat keskityspallot ovat Kreikan ase. Tai en tiedä, voidaanko puhua aseesta. Kenties oljenkorsi voisi olla oikeampi sana.
Saksalta löytyy kaikki. Maalivahtipeli, puolustus, keskikenttä ja hyökkäys. Pääpeli, kovuus, teknisyys, läpisyötöt, keskitykset ja maalintekovoima. Saksan ainoa murheenkryyni on hyökkäystaktiikka. Joachim Löw suosii jostain kumman syystä selkeitä laitureita, tai jopa laitahyökkääjiä, vaikka sillä osastolla Saksa on heikoimmillaan. Edelleenkään Lukas Podolskista ja Thomas Mülleristä ei ole saatu parhaita tehoja irti. Ja samaan aikaan penkkiä ovat kuluttaneet Mario Götzen, Marco Reusin ja Toni Kroosin kaltaiset pelaajat.
Peli tulee etenemään Saksan komennossa. Kreikka puolustaa ja Saksa pitää palloa. Kreikalla olisi kohtuulliset saumat mitä tahansa muuta joukkuetta vastaan. Parhaimmillaan Kreikka voisi olla jopa Espanjaa vastaan. Mutta Saksa on liian monipuolinen. Jos ei paikkoja saada maata pitkin, haetaan korkeilla palloilla Mario Gomezia. En usko, että Kreikka pystyy pitämään maaliaan puhtaana. Vielä vähemmän uskon Kreikan maalintekomahdollisuuksiin.
No, ei kai juuri kukaan uskonut Kreikkaan kahdeksan vuotta takaperin. Jos Kreikka voittaa Saksan, se ansaitsee ehdottomasti välieräpaikkansa. Sillä ei ole mitään väliä, millä tavalla voitto tulee.
Lähdetään nyt kuitenkin siitä, että Saksa voittaa Kreikan 2-0.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti