keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Barcelona välieriin - ei selityksiä

Barcelona voitti Milanin tiistai-iltana 3-1. Toinen Barcalle vihelletty rankkari sai aikaan selitysten tulvan.

Niinhän siinä kävi. Toista maalitonta tasapeliä ei todellakaan tullut. Barcelona aloitti maalinteon jo kymmenen minuutin kohdalla. Luca Antoninin idioottimainen liuku rangaistusalueella selkä maaliin päin olevan Lionel Messin jalkoihin ei jättänyt ottelun erotuomarille Bjorn Kuipersille vaihtoehtoja. Lappu italialaiselle, pallo pilkulle ja siitä maaliin.

Milan tasoitti pelin puolen tunnin kohdalla. Zlatan Ibrahimovic teki sen mitä monet ennustelivat - imi itseensä pari kappaletta katalaanipakkeja, jakoi tarkan pallon taustanousun tehneelle Nocerinolle ja peli oli tasan. Tässä tilanteessa Milan oli vuorostaan menossa jatkoon.

Tästä päästäänkin voittomaalia edeltäneeseen ja samalla ottelun puhuttaneimpaan tilanteeseen. Muutamaa minuuttia ennen taukoa Barca sai kulmapotkun. Kuipers näki Alessandro Nestan repivän Sergio Busquetsin nurmen pintaan. Pilkku. Taas. Tuliko liian helposti? Ehkä.

Mietitäänpä hetki tilannetta. Kulmapotkutilanteissa puolustava joukkue tekee kaikkensa estääkseen vastustajaa tekemästä maalia. Käytännössä aina puolustava pelaaja repii hyökkäävää. Jokaisella kerralla pitäisi sääntöjen mukaan viheltää rike pois. Hyvin harvoin näitä tilanteita vihelletään. Ensimmäistä osaottelua seuranneet muistavat, kuinka Djamel Mesbah repi kaksin käsin Carles Puyolia vastaavassa tilanteessa. Ei rikettä. Siis tuomarin mielestä. Nyt vihellettiin. Ja heti alkoi sirkus Kuipersin ympärillä.

Ottelun jälkeen lähes jokainen haastateltu pelaaja/valmentaja otti tapahtuneeseen kantaa. Daniel Alvesin mukaan Kuipersilla oli rohkeutta viheltää oikein. Radikaalein näkemys kuultiin Zlatanin suusta. Ruotsalaisen mielestä UEFA oli jo etukäteen päättänyt, että Barcelona on finaalissa.

Nyt täytyy kuitenkin muistaa, että rangaistusalueen repimiset otettin erityistarkkailuun jo Etelä-Afrikan MM-kisoissa. Tekikö siis Kuipers sittenkin oikein? Joutuiko mies sylkykupiksi siksi, että muut tuomarit eivät uskalla viheltää repimisiä pois?

Tämän tyyppisiin rikkeisiin on ehdottomasti saatava selkeämpi linja. Itse kannatan Kuipersin linjaa. Repimiset pois. Jos pelaaja repii, pallo pilkulle.

Otetaanpa vähän etäisyyttä tuohon kyseiseen Barcelonan illan tilanteeseen. Miksi Barcelona voitti?

Barca ei voittanut Kuipersin ansiosta. Barcelona oli yksinkertaisesti parempi joukkue. Milan sai yhden laukauksen maalia kohti. Siis yhden. Barcelona teki maaleja pelkästään kolme. Milan ei vain saanut kotijoukkueen syöttömyllyä kuriin. Liian usein pallonriiston jälkeen italialaisten ratkaisu oli palauttaa pallo hätäisesti Barca-pelaajan jalkaan. Zlatanille asti ei saatu tarpeeksi palloja, ja silloin kun saatiin, muut eivät ehtineet miehen avuksi. Robinho oli pihalla, kuin lumiukko. Alexandre Pato tuli vaihdosta sisään, pelasi noin vartin ja palasi penkille loukkaantuneena. Laitapakeilta ei nähty käytännössä lainkaan nousuja.

Barcelona siis voitti oltuaan aktiivisempi joukkue. Tuomaria voidaan jälleen kerran syyllistää. Pitäisikö sitä ennen miettiä, mitä Milan olisi itse voinut tehdä toisin?

Jaakko Perttilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti