perjantai 13. huhtikuuta 2012

Liverpool uhrasi Comollin Dalglishin vuoksi

Liverpool erotti urheilutoimenjohtaja Damien Comollin. Viralliseksi syyksi kerrottiin perheasiat. Todellisuudessa Comollista tehtiin syntipukki.

Comolli tuli seuraan vuonna 2010. Tuolloin Liverpoolia valmensi Roy Hodgson. Tammikuussa 2011 Hodgson sai potkut joukkueen heikon menestyksen takia. Comolli sai sillä kertaa jäädä. 

Liverpoolin alamäki alkoi jo ennen Hodgsonin valtakautta. Kesällä 2009 Poolin palapelin kenties tärkein pala, Xabi Alonso myytiin Real Madridiin. Ketään ei hankittu varsinaisesti tilalle. Gareth Barrya yritettiin saada, mutta toimitusjohtaja Rick Parry ei tähän suostunut. Vuotta myöhemmin keskikentältä lähti Javier Mascherano. Gerrard jäi täysin ilman tasapainottavia pelaajia.

Hodgsonin jälkeen ruoriin astui Pool-ikoni King Kenny Dalglish. Dalglish pelasti Liverpoolin loppukauden. (Liverpool selviytyi Eurooppa-liigapaikalle). Sädekehä papan ympärillä laajeni entisestään. Joukkueen loppukauden kohentunut vire oli pahinta, mitä Liverpoolille saattoi käydä. Dalglishin taitoihin sekä valmentajana että managerina luotettiin sokeasti seuran sisällä. Olihan Dalglish valmentanut Liverpoolin kolmeen Valioliigan mestaruuteen vuosina 1986, 1988 ja 1990. Ajateltiin, että Liverpoolin uusi nousu alkaa kaudella 2011-2012, kunhan Dalglish saa kesällä hankittu seuraan haluamansa pelaajat.

Käydäänpä tähän väliin vastuualueita läpi.

Urheilutoimenjohtajana Comolli on vastannut pelaajahankinnoista. Asia ei ole kuitenkaan ihan näin yksioikoinen. Käytännössä päävalmentaja päättää pelitavan ja pelaajat, jotka hän haluaa toteuttamaan pelitapaansa. Urheilutoimenjohtaja - tai mikä titteli ikinä onkaan - avustaa päävalmentajaa pelaajahankinnoissa ja pyrkii toteuttamaan halutut hankinnat. Erityisesti Englannissa päävalmentajalla on suuri vastuu hankinnoista. (Englannissa käytetään päävalmentajasta yleensä nimitystä manageri).

Kärjistettynä King Kenny siis nimesi haluamansa pelaajat, jotka Comolli kävi hankkimassa. Erityisen vahvasti Dalglishin kädenjälki näkyy hankituissa englantilaisissa pelaajissa.

Ongelma on siinä, että jalkapallo on mennyt eteenpäin Dalglishin suuruuden ajoista. Tuolloin erityisesti Englannissa ihannoitiin nopeita laitureita, jotka juoksivat tuhatta ja sataa sivurajaa pitkin ja keskittivät silmät kiinni palloa maalille. Hyökkääjät vastaavasti olivat vahvoja senttereitä, jotka pärjäsivät erinomaisesti pääpalloissa.Tänä päivänä keskitysten on oltava laadukkaita ja ne on annettava oikeaan aikaan. Hyökkääjältä vaaditaan pelinlukutaitoa. Pääpalloissa ratkaisee useammin ajoitus ja oveluus, kuin raaka voima. Seuratkaapa vaikka Athletic Bilbaon keskitys- ja toisaalta Falcaon pääpeliä.

Niinpä niin. Mitäs kesällä ja tammikuun siirtoikkunan aikana tapahtuikaan. Dalglish laittoi oikein kunnolla haisemaan siirtomarkkinoilla. Torres lähti, tosin omasta pyynnöstään. Seuraan hankittin Andy Carroll, Luis Suarez, Stewart Downing, Jordan Henderson, Charlie Adam, Sebastian Coates, Jose Enrique, Craig Bellamy ja Doni. Koko porukka irtosi reilulla 110 miljoonalla punnalla.

Carroll ja Downing ovat pelaajista eniten Dalglishin näköisiä. Kaksikosta Liverpool maksoi 55 miljoonaa puntaa. Liverpoolin sivujen mukaan Carroll on tehnyt kuusi maalia 41 ottelussa, kaikki kilpailut huomioiden. Maalisyöttöjä hän on antanut kolme. Downing on pelannut kauden aikana 40 ottelussa, jälleen kaikki kilpailut huomioiden. Näissä hän on tehnyt yhden ja syöttänyt toisen maalin. Eniten Downingista kertoo keskitystilasto. Onnistuneita keskityksiä mies on jaellut vajaan 20 prosentin tarkkuudella. Mitä mainitsinkaan silmät kiinni ja sinne päin -mentaliteetista?

Jose Enrique, jota pidetään Comollin hankintana, maksoi Liverpoolille kuusi miljoonaa puntaa. Enrique on ollut Pepe Reinan ohella Poolin suurimpia onnistujia.

Ennen Liverpool-pestiään Comolli on työskennellyt pelaajahankintojen parissa Tottenhamissa, Arsenalissa ja St. Etiennessä. Arsenaliin hän houkutteli mm. Gaël Clichyn. Tottenhamiin Comolli sai hankittua mm. Gareth Balen, Luka Modricin, Kevin-Prince Boatengin, Benoit Assou-Ekotton, Roman Pavlyuchenkon ja Dimitar Berbatovin. Erityisesti nuorten pelaajien, jotka eivät ole vielä lyöneet itseään läpi, hankkijana Comolli on ollut korvaamaton. (Managerit osaavat usein hankkia kokeneempia pelaajia itsekin.)

Näin ollen Damien Comolli sai pitkälti kenkää Kenny Dalglishin sokeuden seurauksena. Seura pelasti Dalglishin uhraamalla Comollin. Loputtomasti Dalglishkaan ei tule saamaan aikaa.

Tällä hetkellä Liverpool on Valioliigassa kahdeksantena, arkkivihollisensa Evertonin perässä. Joukkueet kohtaavat toisensa jo huomenna FA Cupin välierässä. Jos Liverpool häviää molemmissa kilpailuissa Merseysiden herruuden, katastrofi on valmis.

Uhrit on uhrattu, King Kenny lähtee seuraavana.

Jaakko Perttilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti