Realin edellisestä Mestareiden liiga -finaalista on ehtinyt kulua jo peräti kymmenen vuotta. Kaudella 2001/2002 Real löi Bayer Leverkusenin lukemin 2-1. Leverkusenin pelit on tältä kaudelta pelattu, lähinnä Messin viiden maalin illan ansiosta.
Bayern puolestaan esiintyi finaalissa viimeksi kaksi vuotta sitten. Nykyisin Realia valmentavan Jose Mourinhon Inter voitti saksalaiset 2-0. Edellisen kerran Bayern pääsi nostamaan kannua kaudella 2000/2001. Finaalissa kaatui Valencia. Saksalaisilla on tänä vuonna ainutkertainen mahdollisuus voittaa ensimmäisenä joukkueena Mestareiden liiga kotikentällään.
Tällä kaudella molemmat joukkueet ovat antaneet vahvoja näyttöjä tasostaan. Real Madrid johtaa La Ligaa neljän pisteen erolla ennen Barcelonaa. Mestareiden liigan lohkovaihe oli pelkkä pieni suupala Realille. Kuusi ottelua, kuusi voittoa, 19 tehtyä ja kaksi päästettyä maalia. Jäätävää. Lohkokaan ei tosin ollut kovin mahdollinen. Ajax on kaukana huippuvuosistaan, Lyon samoin. Karsinnoissa HJK:n pudottanut Dinamo Zagreb ei kuulu tämän tason kilpailuun lainkaan. (Dinamo päästi kuudessa ottelussa 22 maalia.)
Bayern niin ikään voitti oman, kivikovan lohkonsa. Napoli jäi toiseksi ja Manchester City kolmanneksi. Villarrealilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Bayern voitti kuudesta ottelustaan neljä, pelasi yhden tasan ja hävisi yhden. Tappiokin tuli viimeisellä kierroksella, jolloin saksalaisjoukkue oli jo varmistanut lohkovoittonsa.
Neljännesvälieriin sekä Realille että Bayernille arvottiin ennakolta helpot vastustajat. Ensimmäisissä osaotteluissa molemmat jättiläiset kompastelivat. Real jäi tasapeliin CSKA Moskovan vieraana. Ottelu tosin pelattiin pakkasessa tekonurmella. Bayern puolestaan koki tappion Baselin vieraana. Toisissa osaotteluissa ei sitten ollutkaan enää epäselvää, kuka käskee. Real voitti moskovalaiset 4-1. Bayern pani paremmaksi takomalla taululle älyttömät luvut 7-0. (Gomez olisi voinut vastata Messin viiden maalin iltaan, jos Robben ei olisi ollut oma itsekäs itsensä.) Bayern oli kaiken lisäksi edellisessä sarjaottelussan murskannut Hoffenheimin 7-1. Näin kommentoi Baselin valmentaja Heiko Vogel ennen Bayernin ja Baselin välistä toista osaottelua.
"En todellakaan pelkää, että Bayern tekisi meitä vastaan seitsemää maalia yhdessä ottelussa."Niinpä niin.
Puolivälierissä Realin vastus helpottui entisestään. APOELin tasoinen joukkue ei kaikella kunnioituksella kuulu Mestareiden liigan puolivälieriin. Voitte lukea aiemmasta kirjoituksesta lisää aiheesta. Yhteismaalit Realille 8-2 ja helppo paikka välieriin. Eipä tarvinnut Bayerninkaan näyttää parastaan Marseillea vastaan. Neljä tehtyä, ei päästettyjä. Peli selvä.
Nyt ei voi enää kumpikaan lähteä takki auki. Tämä ottelupari tulee ratkeamaan niihin kuuluisiin pieniin marginaaleihin. Katsotaanpa, mitkä seikat puoltavat Realin ja toisaalta mitkä Bayernin voittoa. Koskien siis ensimmäistä osaottelua. Toinen osaottelu on analysoitava erikseen.
Real Madridin voittoa puoltavat tekijät
Voittava joukkue
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Real Madridia ei voi pysäyttää mikään. Pari viime hetken pistemenetystä on toki kaventanut Realin johtoa La Ligassa. Isossa kuvassa mikään ei ole muuttunut. Joukkue voittaa, voittaa ja voittaa. Peli toisensa perään. Ja vahvimmillaan Los Blancos tuntuu olevan silloin, kun on pakko ottaa pisteet kotiin. Se on voittavan joukkueen merkki. Kaikki on lähtöisin ylimielisestä portugalilaisesta. Narsistinen? Ehdottomasti. Voittaja? Ehdottomasti. Mourinho on ristiriitainen mies. Toiset rakastavat, toiset vihaavat. Kukaan ei voi kieltää tuloksia. Mourinho lupasi toisella kaudellaan menestystä Realille. Kaveri tuntuisi pitävän lupauksensa.
Hyökkäysvoima
Mestareiden liigassa kymmenen ottelua, 32 tehtyä maalia. La Ligassa 33 ottelua, 107 tehtyä maalia. Käsittämätöntä. Hämmentävää. Sanat loppuvat kesken. Siis yli kolme maalia ottelua kohden. 43 ottelun ajan. Hyökkäyskolmikko Cristiano Ronaldo - Gonzalo Higuain - Karim Benzema on tehnyt kaikissa kilpailuissa tällä kaudella 117 maalia. Siis keskimäärin 39 maalia miestä kohden. Vaikka joukkue on hitaissa hyökkäyksissä parantanut otettaan tällä kaudella, elää Real vastahyökkäyksistä. Pallonriiston jälkeen neljä tai viisi valkoista on jo juoksemassa kohti vastustajan maalia. Puolustus pelaa yhdellä syötöllä pallon Xabi Alonsolle tai Mesut Özilille. Siitä jatko jollekin hyökkääjistä. Tässä vaiheessa Real on jo vastustajan rangaistusalueen rajalla. Pari sekuntia myöhemmin pallo on yleensä maalissa. Realin vahva hyökkäyspelaaminen erityisesti vastahyökkäyksissä johtuu hyvästä puolustuspelaamisesta, joka jää usein maalikarkeloiden varjoon. Lisätään tähän vielä se fakta, että Higuain on loukkaantuneena olleen Di Marian varamies. Di Maria tuo kenties maailman tämän hetken parhaana syöttäjänä Realin hyökkäyspelaamiseen entistä enemmän vaarallisuutta.
Yksilötaito - Cristiano Ronaldo
Realin joukkue pursuaa taitavia pelaajia. Joukossa on kuitenkin yksi ylitse muiden. Ronaldo on tehnyt 58 maalia tällä kaudella Valkoisille. Sarjapeleissä maaleja on kasassa 41, Mestareiden liigassa 8. Ronaldosta tekee dominoivan muutama seikka. Hän ei ole riippuvainen kenestäkään. Jo Manchester Unitedissa hän teki kaiken itse. Realissa mies on vain kehittynyt entisestään. Vaikka Angel Di Maria oli pitkään sivussa, Ronaldon tahti ei laskenut. Viime kaudella kaveri teki 40 maalia La Ligassa. Nyt maaleja voi tulla noin 45. Ronaldo osuu oikealla, vasemmalla, päällään, pilkulta ja vapaapotkuista. Ronaldo on kehittänyt potkutekniikkansa äärimmäiseksi. Hän pyrkii lähes aina osumaan täysin keskelle palloa, jolloin palloon ei tule kierrettä, mikä aiheuttaa arvaamattoman lentoradan. Usein maalivahti näyttää hölmöltä kauhoessaan tyhjää. Käytännössä torjuminen ei ole läheskään aina edes mahdollista. Lisäksi toki voidaan puhua Ronaldon ajoituksesta, harhautuksista ja syötöistä. Puhumattakaan siitä, että Ronaldo on maailman paras rangaistuspilkulta. Ennen kaikkea Ronaldo pelastaa Realin poikkeuksetta silloin, kun Los Blancos sattuu joutumaan ongelmiin.
Bayern Münchenin voittoa puoltavat tekijät
Keskittyminen Mestareiden liigassa
Bayern on käytännössä jo menettänyt mahdollisuutensa Bundesligan voittoon. Borussia Dortmundilla on kahdeksan pistettä Bayernia enemmän, kun jäljellä on vain kolme kierrosta. Toisaalta takana tulevatkaan eivät juuri uhkaa. Näin ollen Bayern voi ladata kaikki paukkunsa Mestareiden liigaan. (Muistetaan nyt vielä, että finaali pelataan Münchenissä.) Realin keskittymistä verottaa tulevana viikonloppuna pelattava El Clasico. Realin ei ole teoriassa pakko voittaa ottelua. Käytännössä tilanne on toinen, Realin uskottavuuden takia.
Mario Gomez
Gomez on erikoinen hyökkääjä. Ei Lionel Messin, Ronaldon tai Wayne Rooneyn kaltaista auraa. Ei sellaista huikaisevaa erityisominaisuutta, joka erottaisi hänet muista. Silti 25 maalia 30 sarjapelissä ja 11 Mestareiden liigassa. Mikä tekee Gomezista niin tehokkaan? Yleensä kuulee puhuttavan Gomezin räkämaaleista ja onnekkaista osumista. Kukaan, siis ei kukaan, tee korkeimmalla tasolla noin montaa maalia pelkällä onnella. Gomez on pitkänä ja vahvana pelaajana hyvä boksipelaaja. Monessa mielessä Gomez ja Athletic Bilbaon Fernando Llorente muistuttavat toisiaan. Lisäksi Gomez osaa lukea peliä. Hän tietää, miten sijoittua, kun Franck Ribery haastaa vasemmalla tai Arjen Robben oikealla. Hän näkee, missä pallo tulee olemaan sekunnin, parin kuluttua. Siksi pallo näyttää aina tulevan Gomezille vahingossa. Siksi Gomezin maalit näyttävät niin helpoilta.
Bayernin laitapeli
Toni Kroos on toki hyvä pelintekijä keskikentälle, mutta jos Bastian Schweinsteiger ei pelaa, Bayern mitä todennäköisimmin tulee käyttämään paljon laitoja. Sekä Ribery että Robben ovat olleet erinomaisessa vireessä. Lisäksi laitapuolustajat ovat Realin heikko kohta. Ja nimenomaan silloin, kun puhutaan puolustuspelaamisesta. Erityisesti vasempana laitapuolustajana pelaavan Marcelon vahvuus on ylöspäin pelaamisessa. Marcelo voi olla vaikeuksissa Robbenia vastaan. Alvaro Arbeloa on melko tasainen suorittaja. Hänenkään tasonsa ei välttämättä riitä Riberyn haastoja vastaan. Laitapeli voi Bayernin kannalta parhaimmillaan johtaa siihen, että Realin laitahyökkääjien on tuettava puolustajiaan hyökkäyksen kustannuksella.
Lisäksi on sanottava, että Realin katiskaosasto (mahdollisesti Xabi Alonso ja Sami Khedira) pystyy todennäköisesti tukahduttamaan Thomas Müllerin. Schweinsteiger voisi puolestaan nollata Kakan tai Özilin, kumpi tahansa pelaakaan. Luiz Gustavo ja Toni Kroos eivät siihen välttämättä pysty.
Maalivahtiosasto menee tasan. Molemmilla joukkueilla on asettaa otteluun maailman parhaimmistoon kuuluva maalivahti.
Real Madrid on juuri tällä hetkellä maailman paras joukkue, mutta Bayern München ei ole kaukana. Otteluparin ratkaisu tulee siirtymään toiseen osaotteluun. Hyvä kotivire voi siivittää saksalaiset avausottelun voittoon.
Bayern voittaa 2-1.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti