Mestareiden liigan välierien toinen osaottelu pelataan tänään Barcelonassa. Katalaanien on puettava haalarit ylleen, jos he mielivät kaataa lontoolaisten bussin.
Chelsea voitti ensimmäisen osaottelun kotonaan 1-0. Harva joukkue on viime vuosina onnistunut pitämään Barcelonan nollilla. Voitto nosti Sinisten itseluottamuksen pilviin. Joukkueessa yksikään pelaaja ei enää epäile Chelsean mahdollisuuksia edetä finaaliin.
Barcelonan leirissä tunnelma on päinvastainen. Avainpelaajat näyttävät väsyneiltä, eivätkä nuoret pysty nousemaan tärkeissä otteluissa ratkaisijoiksi. Liigamestaruus on nyt lopullisesti menetetty, mutta Mestareiden liiga voi vielä pelastaa kauden.
Joukkueet lähtevät lähes parhailla miehistöillään illan otteluun. Barcelonalta puuttuvat vain pitkäaikaispotilaat David Villa ja Eric Abidal. Andreu Fontásin puuttuminen ei vaikuta joukkueen tasoon lainkaan. Vastaavasti Chelsean ainoa huoli koskee otteluparin ainoan maalin tehnyttä Didier Drogbaa. Drogba ei pelannut Arsenalia vastaan viikonloppuna. Kuntoutuminen avauskokoonpanoon on vielä kysymysmerkki.
Roberto Di Matteo tuskin tekee montaa muutosta viikon takaiseen kokoonpanoon. Voittavaa joukkuetta on turha vaihtaa. Pep Guardiolalla sen sijaan riittää mietittävää. Gerard Piqué ei pelannut Chelseaa eikä Real Madridia vastaan. Barca hävisi molemmat. Pitäisikö siis Shakiran kanssa pelleillyt toppari nostaa avaukseen, ja siirtää Carles Puyol Adrianon paikalle vasemmaksi pakiksi? Nuori Cristian Tello pääsi avaukseen Realia vastaan viikonloppuna. Mitä teki Tello? Varmisti, ettei pelaa avauksessa enää yhdessäkään ottelussa tällä kaudella. Todennäköisesti viikonloppuna penkitetty Cesc Fábregas nousee jälleen avaavaan kokoonpanoon.
Odotettavissa on avausosaa yksipuolisempi näytös. Barca tulee pitämään palloa entistä enemmän, noin 75 prosenttia ajasta. Chelsea kyttää yhtä kahta vastaiskun paikkaa, joista se saisi iskettyä äärimmäisen arvokkaan vierasmaalin. Jos Chelsea onnistuu maalinteossa, Barcelonan on tehtävä kolme. Kolmen tekeminen vaatisi katalaaneilta aiempaa selvästi parempaa tehokkuutta maalipaikoissa.
Maalipaikoille pääsemisen pitäisi olla helpompaa tänään, kuin viikko sitten. Camp Nou on selvästi Stamford Bridgea suurempi kenttä. Pelkkään suurempaan kenttään Barcelona ei voi nojata. Hyökkääjien on saatava sekä haastoillaan että pallottomilla juoksuillaan Chelsean linjat suurempaan liikkeeseen, jotta väleihin syntyisi tilaa. Alexis Sanchez on tärkeässä roolissa suoraviivaisella 1 v 1 -pelillään. Lionel Messin pitkistä kuljetuksista ei ole hyötyä, mikäli vastassa on kolme tai neljä puolustajaa. Kahdesta Messi voi vielä päästä yksin ohi, mutta muut puolustajat on vietävä pois hyökkääjien järkevillä liikkeillä.
Tämä ilta näyttää myös toteen sen, missä vireessä Xavi on tällä hetkellä. Kehotan seuraamaan erityisen huolella keskikentän maestron yrityksiä murtaa Chelsea-puolustus. Tyytyykö Xavi pyörittämään palloa laidalta toiselle, vai haluaako hän ratkaista pelin nerokkailla linjan puhkaisevilla syötöillään?
Chelsea oli tehnyt kotiläksynsä hyvin ennen viime viikkoista ottelua. Stoke Cityltä omaksutut pitkät rajaheitot olivat myrkkyä lyhyelle Barca-puolustukselle. On odotettavaa, että Siniset käyttävät samaa asetta myös tänään. Erikoistilanteita lukuun ottamatta Chelsea ei tule montaa kertaa hyökkäämään. Jos Drogba on avauksessa, tulemme näkemään painia Barcelonan topparikaksikon ja Drogban kesken. Jos taas Fernando Torres aloittaa, täytyy Blaugranan olla tarkkana pystyjuoksujen kanssa. Drogba on Torresia parempi pelaaja yksinäisenä kärkenä, koska hän pystyy suojaamaan palloa muutaman arvokkaan sekunnin ajan. Näin Chelsean keskikenttä ehtii tukemaan hyökkäyksiä.
Tappiot Chelsealle ja heti perään Real Madridille antoivat pitkästä aikaa kriitikoille aihetta epäillä Barcelonan pelitapaa. Real Madridia vastaan Barca todella oli surkea. Sen sijaan Chelseaa vastaan tämän hetken pelitaso riittää, mikäli loistopaikoista laitetaan pallo maaliin. Barcelona pystyy tekemään ainakin kaksi. Mutta jos Chelsea onnistuu kerran, tulee Barcalle kiire.
Barcelona - Chelsea 2-0. Barcelona finaaliin.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti