lauantai 19. toukokuuta 2012

Malkin murskasi Suomen

Venäjän ja Suomen välieräottelusta ei jää kerrottavaa jälkipolville. Suomi oli kahden erän ajan parempi joukkue. Sillä ei ole mitään väliä. Maalit ratkaisevat. Suomi ei tehnyt omista paikoistaan, Venäjä teki. Siinä ero.

Venäjän ykköstykkinä hääri Jevgeni Malkin. Kypärätemppu välierässä on millä tahansa tasolla kova juttu. Aleksander Ovetshkin antoi hyvää tulitukea yhdellä maalilla.

Kolmas erä oli pelkkä muodollisuus. Tosin lukemin 2-1 viimeinenkin erä hävittiin. 6-2 ei kerro ihan kaikkea ottelusta. Kylmä fakta on silti se, että Suomi hävisi jokaisen erän.

Suomi, kuten sanoin, lähti otteluun hyvällä liikkeellä ja asenteella. Hyvä peruspelaaminen on pystyttävä päättämään maaleihin. Vähän jäi ikävä Teemu Selännettä, Suomen ensimmäistä ja toistaiseksi viimeistä maailmanluokan maalintekijää.

Heikkotasoista tuomaritoimintaa voidaan aina kritisoida, mutta siihen ei Suomi kaatunut. Maalivahtipelin piti olla Suomen heiniä. Semjon Varlamov vei Petri Vehasta kuin litran mittaa. Voittaaksen tärkeitä otteluita leijonien on aina oltava parempi maalivahtiosastolla, koska muun materiaalin osalta Suomi on harvoin ennakkosuosikki.

Pelitapa riitti tänään tiettyyn pisteeseen asti. Pelaajat kuitenkin ratkaisevat ottelut. Niin tälläkin kertaa. Malkin oli kentän kuningas. Vaikea uskoa, että Tshekki tai Slovakia pystyisi horjuttamaan suurta ja mahtavaa.

Jaakko Perttilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti