Olen hyvin tietoinen MM-ähkystä lähes jokaisessa mediassa. Käyn silti vähintään muutaman päivän välein täällä kisatapahtumia läpi - tosin en samanlaisesta fanitusnäkökulmasta, kuin esimerkiksi MTV3:lla.
Älkää huoliko jalkapallon nimeen vannovat lukijani, en hylkää kuningaslajia kendokisojen puristuksessa.
Mennäänpä sitten asiaan.
Totaalisen ylihehkutetut kisat lopulta alkoivat huikealla USA - Ranska -väännöllä. Karmeaa kuraa. Ihan oikeasti. Ranska yritti parhaansa, mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Yhdysvallat pelasi korkeintaan puolivaloilla - taululle 7-2. Lisätään tähän vielä hiirenhiljainen halli. Jaffalassa ehkä 5000 katsojaa, jos sitäkään. Toki virallisesti katsojia oli reilut 8000. Tuohon lukemaan uskovat tasan Kalervo Kummola, Mika Sulin ja Maikkarin virallinen linja.
Mitäs muita otteluita tänään on pelattu?
Saksa - Italia Tukholmassa. Päättyi 3-0. Katsojia 1000. Globen vetää noin 14000. Jokainen varmaan ymmärtää, ettei tästä ottelusta jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville.
Helsingin päässä Kanada avasi urakkansa Slovakiaa vastaan. No nyt päästiin jo jonkinlaiseen vauhtiin. Vaikka Slovakia on heikentynyt selvästi parhaista vuosistaan, antoivat slaavit hyvän vastuksen nikkareille. Erityisesti toinen erä tarjosi melko korkeaa intensiteettiä ja vauhdikkaita tilanteita. Ryan Getzlafin huikea rystylätty Jamie Bennin maaliin antoi osviittaa Kanadan materiaalin potentiaalista.
Lopulta myös Suomi pääsi kaukaloon. Ensimmäinen erä Valko-Venäjää vastaan oli Suomen täydellistä näytöstä. Jokainen ketju painoi pelin Valko-Venäjän päätyyn. Toisessa ja kolmannessa erässä Suomen paras pelaaja oli Kari Lehtonen. Se kertonee kaiken. Viimeiset 10 minuuttia Suomi oli peräti köysissä. Mihin suli se paljon puhuttu (ja ottelun alussa nähty) pelirohkeus?
Passivoitumisen lisäksi on ihmeteltävä Jussi Jokista. Kalajoen poika ja nykyään NHL-statuksella seilaava ammattimies veti ottelun täysin vihkoon. Siinä missä Mikko Koivu ja Valtteri Filppula löysivät toisensa jatkuvasti, Jokinen oli jossain ihan muualla.
Suomen toinen viisikko Granlund-Immonen-Pesonen näytti ensimmäisestä vaihdostaan lähtien, että homma toimii viime kevään malliin. Toki tämäkin ketju vaipui varjoihin toisen ja etenkin kolmannen erän aikana, mutta ensimmäinen erä oli ehdottomasti lupauksia antava.
Suomi voitti lopulta 1-0. Peli olisi voinut päättyä täysin muihin lukemiin. Toisessa ottelussa tehokkuuden ja aktiivisen peliotteen on oltava ehdottomasti paremmalla tasolla.
Edellä mainittujen lisäksi Tshekki voitti Tanskan 2-0. Tämän jutun kirjoitushetkellä Ruotsi ja Norja ottavat mittaa toisistaan.
Palataan asiaan taas, kun jotain kertomisen arvoista tapahtuu.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti