sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Messi järjettömiin maalilukuihin

Ajattelin kirjoittaa Lionel Messistä vasta kauden jälkeen. Eilen illalla tapahtui kuitenkin jotain, jota ei voi jättää huomioimatta.

Messi iski kauden viimeisessä Katalonian derbyssä, Barcelonan kauden viimeisessä kotiottelussa ja Pep Guardiolan mahdollisesti viimeisessä Barcelonan kotiottelussa neljä maalia Espanyolin verkkoon. Kaksi pelitilanteista, kaksi rangaistuspotkuista.

Noiden neljän maalin myötä Messi on nyt tehnyt La Ligassa 50 maalia. Kaikki kilpailut mukaan lukien Kirpulla on kasassa 72 maalia.

Viikko sitten Messi nousi Gerd Müllerin ohi kaikkien kilpailujen yhden kauden maaleissa. Eilen Messi teki jälleen hämmentävää historiaa. Kukaan ei ole aiemmin tehnyt 50 maalia eurooppalaisen sarjakauden aikana. Ei kukaan. Ei koskaan. Aiempi ennätys, 47 maalia, oli Dinamo Bukarestissa pelanneen Dudu Georgescun käsialaa kaudelta 1976-1977.

44 vasemmalla, viisi oikealla, yksi päällä. 37 pelitilanteista, 10 rangaistuspotkuista, kolme vapaapotkuista. Lisätään maalien päälle 16 maaliin johtanutta syöttöä.

Jotta kenellekään ei jää epäselväksi, kuinka ainutlaatuisesta pelaajasta on kyse, tehdäänpä vähän vertailua.

- Jos Barcelonaa ei lasketa, vain viisi joukkuetta Espanjan pääsarjassa on tehnyt tällä kaudella Messiä enemmän maaleja. Siis joukkueiden kaikki pelaajat yhteensä.

- Perinteisesti hyvä maalintekijä tekee 0,5 maalia per ottelu, mikä tarkoittaa maalia joka toisessa pelissä. Messi on tehnyt tämän kauden liigassa 1,4 maalia per peli. Messin ja Cristiano Ronaldon myötä maalimäärät ovat nousseet täysin uuteen suuruusluokkaan.

- Huippukauden pelannut Robin van Persie nousi jakamaan Arsenalin yhden kauden maaliennätystä Thierry Henryn kanssa. Van Persie on viimeistellyt tällä kaudella 30 maalia. Siis 20 maalia vähemmän kuin Messi.

- Messi on tehnyt toistaiseksi yhden maalin enemmän, kuin Italian Serie A:n kaksi parasta maalintekijää yhteensä. Zlatan Ibrahimovicilla on kasassa 26 ja Edinson Cavanilla 23 maalia. Molemmat edellä mainitut pelaajat tunnetaan huippuluokan maalintekijöinä.

Messin kohdalla puhutaan täysin poikkeuksellisesta pelaajasta. Ja muistutetaan nyt vielä, että Messi johtaa myös maalisyöttötilastoa suurten liigojen (Espanja, Englanti, Italia, Saksa) osalta. Jäätävää.

Vielä olisi yksi mahdollisuus nostaa liigamaalimäärää entisestään. Kokonaismaalimääräänsä Messi voi parantaa kahdessa ottelussa. Barcelonalla on jäljellä sarjapeli Real Betisiä ja Espanjan Cupin finaali Athletic Bilbao vastaan.

Mitä tahansa voi tapahtua. Älkää ihmetelkö jos pojan kokonaismaalimäärä kauden päättyessä on 75.

Jaakko Perttilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti