Päivän ensimmäinen merkittävä kisauutinen kantautui Ruotsista. MM-organisaatio päätti laskea lippujen hintoja jopa kolmannekseen aiemmasta. Tukhoman liput olivat jo aiemmin Helsingin lippuja edullisempia.
Siinä se. En ota enää kantaa Kummolan ahneuteen. Toimikoon tässä asiassa Urheilulehti ja erityisesti Esko Seppänen äänitorvenani.
Mennään sen sijaan kotikisojen varsinaiseen herkkuun - peliin.
Pikakelataan suoraan Sveitsi - Kazakstanin ja Latvia - Venäjän yli. Sivumainintana voidaan sanoa, että karkeloiden ennakkoon suurin tähti, NHL:n pistepörssin voittaja Jevgeni Malkin, on tullut MM-kisoihin pelaamaan. Kaikkien NHL-miesten kohdalla ei voi sanoa samaa. Siitä jäljempänä.
Ja sitten siihen hurjaan taistoon. Pohjois-Amerikan herruudesta pelataan lähes aina tosissaan. Oli sitten laji tai sarjataso mikä tahansa.
Yhdysvallat lähti jäätävällä intensiteetillä otteluun. Samaa ei voi sanoa lajin emämaasta. Kanada jäi ensimmäisessä erässä täysin telineisiin. Hannu Aravirran tilastoinnin mukaan maalipaikat ensimmäisen erän jälkeen Yhdysvalloille 15-5.
Toisen erän myötä peli tasoittui, tosin Yhdysvallat oli pelillisesti jatkuvasti askeleen edellä. Kuten olemme niin moneen kertaan nähneet, pelillinen tasoero ei aina siirry tulostalululle. Kanada rimpuili ottelun kerta toisensa jälkeen tasoihin. Ansiota ei voi antaa Kanadan joukkuepelille. Erinomaiset yksilösuoritukset pitivät Vaahteranlehdet hengissä aina jatkoajalle asti.
Jatkoajalla Yhdysvallat voitti lopulta ansaitusti 5-4.
Yksilötasolla jokainen katsoja näki NHL-pelaajan ja Euroopassa pelaavan tasoeron. Voidaan unohtaa C-tason kisoista puhuminen. Kentän suurimmat tähdet Ryan Getzlaf ja Corey Perry olivat täysin yössä. Mikä hurjinta, kentän paras pelaaja ensimmäisten kahden erän jälkeen oli Pelicansissa menneen kauden pelannut Ryan Lasch. Lähes miehen mittainen mikkihiiri vei jatkuvalla liikkeellään mm. Maple Leafsin kapteeni Dion Phaneufia kuin litran mittaa.
Tämän tason kilpailuihin on aivan turhaa tulla NHL-statuksella surffailemaan. Te, jotka näitte kyseisen ottelun, verratkaapa kapteenien työskentelyä. Jack Johnson oli jatkuvasti esillä, pelasi ylivoimaisesti eniten jenkkijoukkueesta (25,44) ja teki kaksi maalia pakin paikalta. Maaleista jälkimmäinen oli jatkoajan voittomaali.
Vastaavasti Ryan Getzlafin kohdalla voidaan vain kysyä, tekikö mies jäällä mitään oikein. Kanadan kapteenius on jokseenkin pyhä asia. Getzlaf kantoi c-kirjainta Yhdysvaltoja vastaan niin häpeällisellä tavalla, että pahaa tekee.
Johnson näytti, mitä laadukas NHL-apu voi joukkueeseen parhaimmillaan tuoda. Getzlaf puolestaan antoi esimerkin siitä, että kisoihin on turha tulla rapakon takaa, jos ei ole valmis painamaan sata lasissa. Puolivaloilla ei yksinkertaisesti pärjää kovia maita vastaan.
Samaan hengenvetoon voin huoletta nostaa käytännössä koko Yhdysvaltain joukkueen plussan puolelle. Jokainen antoi kaikkensa joukkueen eteen. Jäällä nähtiin jopa historiallisen positiivinen USA.
Kanadan joukkueen onnistujat ovat harvemmassa. Nuorten ketju John Tavares - Patrick Sharp - Jeff Skinner pelasi nikkareista selvästi parhaiten. Tosin Tavaresin typerä kiskaisu katsomoon varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla johti Yhdysvaltain voittomaaliin.
Miten tästä eteenpäin?
Suomen kannalta jatkoaika oli erittäin hyvä asia, koska nyt pisteet jaettiin 2-1, eikä 3-0. Mahdollisuus lohkon paalupaikkaan ja sen myötä helpompaan puolivälierävastustajaan kasvoi entisestään.
Yhdysvaltojen on karsittava helpot kiekonmenetykset omalla alueella. Muutoin peli on yllättävän hyvässä kuosissa jo näin aikaisessa vaiheessa kisoja. Asenteessa ei ole mitään vikaa.
Sen sijaan Kanadan valmentajan, Brent Sutterin, on syytä antaa hiustenkuivaajakäsittely pelaajilleen. Jos sama surffailu jatkuu, ei voi kuin toivoa mahdollisimman huonoa onnea ja menestystä jatkossa.
Jaakko Perttilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti